Vuotta 2012 on eletty jo reilu kuukausi. Joulu ja uusivuosi vietettiin tänä vuonna pohjoisessa. Samaan aikaan kun Etelä-Suomessa kärsittiin hurjista myrkyistä ja läiskyteltiin vesilätäköissä, me nautittiin täysillä puolimetrisestä lumihangesta, jääkeleistä ja (koira)hiihtomahdollisuuksista :) Tällaistä täysin stressitöntä ja kiireetöntä ikiomaa joulua vietämme mieluusti uudestaankin!

Viime vuonna pääsimme suunnilleen niihin tavoitteisiin, joihin pyrimmekin. TK1 saatiin plakkariin (mutta miksei se vieläkään näy koiranetissä, vaikka vikoistakin kisoista on jo neljä kuukautta aikaa??), ja emäntä teki oman ennätyksensä puolimaratonilla, kiitos siitä PT Tiktakkiselle, jota ilman en läheskään näin paljon varmasti lenkkeilisi! Vuoden 2012 ekana tavoitteena koirarintamalla on uskaltautua ekoihin agilitykisoihin. Alkuvuodesta mua vaivasi totaalinen treeni-innottomuus (se vaivaa tokotreenejä tosi pahasti edelleen), mutta agilityn treenaukseen saatiin uutta puhtia turkulaisten yksityisten koirafirmojen viikonloppukoulutuksesta ja mölliratakurssista.

Kun tammikuun aloissa maksoin TSAU:n jäsenmaksua, pienryhmämaksua, viikonloppukoulusta ja möllikurssia, aloin todella pohtia, että eipä oo köyhän ihmisen harrastus tää agility. Tähän asti mä olen aina ajatellut, että paljon ratsastusta kalliimpaa harrastusta ei ole, mutta kyllä näillä hinnoilla agility on itse asiassa kalliimpi harrastus (reilusti) kuin viikottaiseen kouluvalmennukseen osallistuminen (vakkaritallilla 25e/h neljän hengen ryhmässä, agilityn viikonloppukoulutus 40e/15min )...  TSAU:lla ei näihin hintoihin sentään päästä, mutta yksityisillä koirafirmoilla kyllä. Huh! Toisaalta, ehkä sittenkin maksan mieluummin näistä "oikeista" harrastuksista kuin näyttelyistä. Oli kurssi mikä tahansa, niin anti on takuulla suurempi kuin muovinauhan pala

Väkisinkin tilin vinkuessa tammikuun alussa mietin, että onko anti näillä firmoilla todella niin kova taso kuin hintojen perusteella voisin odottaa. Eniten ärsyttää se, että yksityisten firmojen kursseilla oma vuoro on todella tarkkaan kellotettu. Yhtään jouston varaa ei ole. Ohjaajan toivoisi näillä hinnoilla olevan todella motivoitunut ja asiakaspalveluorientoitunut. Opettajan hyvä tai huono päivä, se kuinka monta kertaa kyseisen radan on jo sillä viikolla opettanut tai kuinka tyhmä tai kömpelö asiakas on, ei saisi vaikuttaa opettajan suhtautumiseen asiakkaaseen. Oman kokemuksen mukaan toistaiseksi vielä yksikään käymäni kurssi millään firmalla ei ole ollut täysin hukkaan heitettyä rahaa kokonaisuutena ajatellen, mutta yksittäiset kerrat sitä ovat valitettavasti välillä olleet. Suurin anti kurssikerroilla on ehkä se, että esiin tulee asioita, joita pitää itsekseen harjoitella myöhemmin. Niitä olenkin treenivihkoon ahkerasti kirjoitellut ja niitähän riittää! Selkeesti koiraihmiset ovat aika rahakasta sakkia, ja asiakkaita tällä alueella varmasti riittää. Agilitykursseilla olleitten taso ja motivaatio ovat olleet muuten ihan laidasta laitaan. Yks tähtää mm-kisoihin (vaikkei ole koskaan vielä edes kilpaillut ;), toiset taplaa vielä hyvinki alkeissa. Ehkä myös kurssin anti on siten meille kaikille erilainen. Kiitos vielä Sannalle ja Marikalle hyvän mielen treeniseurasta alkuvuodesta :) Omissa treeneissä ollaan päästy treenaamaan just niitä juttuja, jotka tuntuvat hankalilta, ja treenien ohessa vähän myös purkamaan päästä niitä asioita, jotka tökkii eniten 

Paikallamakuusta vein koiran autoon, ja loputtoman pitkältä tuntuneen ajan se saikin siellä kökkiä. Ennen omaa vuoroa koira tuntui ihan täpäkältä ja työintoiselta pitkästä odotuksesta huolimatta, mutta välittömästi kun olimme astuneet kehään, jotakin aivan käsittämätöntä tapahtui. Koiran vire tippui sadasta nollaan sadasosasekunnissa! Mun oli vaikeeta saada koiraan mitään kontaktia, Tikkis haisteli ilmaa ja maata ja pyrki haistelemaan liikkeenohjaajaa. SUURI pettymys, juuri kun kuvittelin, että vireongelmat olisi toistaiseksi selätetty :( Minusta seuraaminen oli surkeaa, vire oli surkea, koira yritti karata hyppyesteelle, kontakti oli koko ajan hukassa ja meidän varmin liike eli liikkeestä maahan meni nollille?? En vieläkään ymmärrä, mitä ihmeen signaaleja liikkeenohjaajasta lähti tai mitä feromoneja ilmassa mahtoi olla. Ihmeen kaupalla kasaan saatiin kuitenkin 167p (muista liikkeistä 9, kokonaisvaikutelma 10), vaikka minusta koira oli aivan ulalla koko suorituksen ajan. En ole siis millään lailla tyytyväinen kisasuoritukseen, vaikka 1-tulos saatiinkin kasaan kaikesta huolimatta. Vireongelmat aivan yllättäen nousivat taas pintaan, ja emännän paniikki seuraavassa kokeessa (jos sellaista vielä tulee...) lienee aivan uusissa sfääreissä tämän kisasuorituksen jälkeen.

Pari päivää asiaa pohdittuani alan pikkuhiljaa kyetä iloitsemaan 1-tuloksesta ja TK1-"tittelistä". Nyt pidetään tokosta hetki taukoa, ja aletaan pikkuhiljaa treenailemaan AVO-luokan liikkeitä. Josko sitten ensi vuonna uskallettais korkata AVO-luokka?

Marikalle & Ramolle ja tietysti siskolle kiitos vielä tätäkin kautta kannustuksesta kisapaikalla :) Videoitua kisasuoritusta en ole pystynyt itsekään vielä katsomaan...

Ja kuva heti alkuun laittomasti (?) kopioitu Fredrik Steenin nettisivuilta. Ei siis viikkoa ilman koirajuttuja, vaikka oma koira olisikin satojen kilometrien päässä! Paikallinen eläintarvikeliikeskedja ja Royal Canin ovat ilmeisesti vieneet Ruotsin oman Cesar Milanin eli Fredrik Steenin luentokiertueelle ympäri maata. Sopivasti satuin bongaamaan jostakin Facebookin mainoksesta, että Uumajan luento sattuisi juuri sopivasti lomaviikolle, ja kaveriksi luentoa kuuntelemaan sain Hannan, Bennyn ja Majan (ja luennolla mietittiin, että kovin on pienet koirapiirit täälläkin, kun luentoa kuuntelemassa oli monta tuttua naamaa UBHK:sta ja Björkstadenin koira-aktiviteeteistä). Hauskaa oli tietysti myös fikata ennen luentoa ja verrytellä taas ruotsin kielen taitojakin, mutta luentokin oli oikein viihdyttävä. Ehkei luento sisällöltään ollut maailman informatiivisin, mutta hauskoja juttuja ja muistutuksia itsestäänselvyyksistä, jotka pitäisi tosiaan muista arjessa koiran kanssa. Parin tunnin luennon informatiivisen osuuden olisi voinut tiivistää ehkä puoleen tuntiin, loppu oli ehkä lähinnä stand up-komiikkaa.

Ehken ihan ole Fredrik Steenin telkkariohjelman tai tämän luennon perusteella ihan vakuuttunut siitä, että hän Cesar Milanin saappaita pystyisi täyttämään edes Ruotsin mittakaavassa, mutta varmaan ihan pätevä ukko kyllä vähän pienemmän mittakaavan ongelmissa. Luennon aiheena oli kommunikaatio koiran kanssa. Aika perinteinen aihe, ja otsikon alle saa ehkä mahtumaan aika laajan skaalan kaikenlaista. Punainen lanka luennolla oli omistajan ja koiran välinen suhde. Jos suhde on hyvä, kaikki tavallisimmat ongelmat on helppo korjata. Mutkat vähän suoriksi vedettynä "Du måste vara världens roligaste!". Silloin, kun koira pitää emäntää maailman hauskimpana, kiinnostavimpana ja vain maten kautta koira pääsee käsiksi resursseihin, on kaikki tavallisimmat ongelmat, kuten hihnassa vetäminen, haukkuminen ja ohitustilanteet (ainakin teoriassa) kovin helposti korjattavissa.

Fredrikin mukaan oppiminen ja tottelevaisuus ovat ihan eri asia kuin johtajuus. Johtajuusjuttuja vain raapaistiin pinnalta, eikä se ollut sillä tavalla kantava teema kuin Cesarilla tuntuu olevan. Tottelevaisuus on Fredrikin mukaan sitä, että koira tekee jotakin sille epäluonnollista ja tarvii siitä palkan. Esimerkkinä hauskasti Fredrik selitti, että eihän kukaan koira seuraa luonnollisesti täydellisessä asennossa ja kontaktissa lapa jalan vieressä omistajaa ilman, että se haluaisi siitä palkan. Sen sijaan, jos koira pitää omistajaa "packleaderinä", niin koira haluaa ihan itse seurata ja pysytellä omistajan lähellä. Silloin koira ja omistaja viihtyvät yhdessä, eikä koira tarvitse siitä palkkaa. Fredrik jopa sanoi, ettei koira oikeasti tarvitse tottistreenejä, mutta johtajan se tarvitsee. Jotta kommunikaatio koiran ja omistajan välillä toimii, ihmisellä pitää olla hallussaan kaikki mahdolliset resurssit ja mahdollisimman monessa tilanteessa johtajaroolit.

Palkkauksestakin luennolla puhuttiin  lyhyesti, että sen pitää olla sellaista, jota koira todella arvostaa, ja toimiva palkkaus vaihtelee tilanteesta toiseen. Lisäksi käsiteltiin rangaistuksen (bestraffning) ja ojentamisen (tillrättavisning) välistä eroa. Fredrikin mukaan rangaistus ei opeta koiralle mitään, vaan siitä lähinnä suhde vaan kärsii. Sen sijaan ojentaminen on opastamista oikeaan suuntaan. Hyvin sanottu oli mielestäni se, että sen sijaan että koiraa yritetään inhimillistää, niin ehkä ihminen voisi sen sijaan koittaa asettua koiran tilanteeseen ja miettiä mitä jossakin tilanteessa tapahtuu koiran näkökulmasta tai jopa "eläimellistää" ihmisen toimintaa.

Kolme tavallisinta tilannetta, joissa omistajilla on koiransa kanssa vaikeuksia ovat Fredrikin mukaan ohitustilanteet, hihnassa vetäminen ja haukkuminen. Niihinkin tarjottiin hyvin simppeleitä ratkaisumalleja, jotka perustuivat mielestäni "Du måste vara världens roligaste!" -ajatukseen.

1) Hundmöten: Aseta selkeä tavoite: Mitä minä täsmälleen haluan, että koira tekee ohitustilanteessa? Jos haluan, että koira ei välitä vastaantulevista koirista, niin sitten kontaktista pitää palkita hyvissä, siis erittäin hyvissä ajoin, ennen kohtaamista, ennenkuin koira ehtii tuijottaa, jäykistellä ja lopulta lähteä täyteen rähinään. Ja taas kun suhde on kunnossa, niin koirahan hakee kontaktia omistajaan melkein automaattisesti ja kysyy, että mitä tehdään.

2) Hihnassa vetäminen: Ei koira vedä hihnassa, jos suhde on kunnossa. Koiran pitää tietää, että omistaja on niin jänskä tyyppi, että taas se hakee kontaktia omistajaan. Siis palkataan kontaktista.

3) Haukkuminen: Haukkuminen on oire jostakin, sitä ei hoideta vaan sitä asiaa, joka haukkumisen aiheuttaa. Esim, kun kotiin tulee vieras, on emännän tehtävä hoitaa vierailijat, ja koiran tulee pysyä tilanteestä poissa. Eli koiralle sanotaan, että mene pois, ei ole sun hommasi mennä ovelle ensimmäisenä.

Jepjep, låter ju väldigt enkelt. Undrar on livet med hunden är verkligen så här enkelt

Lokakuuta elellään, ja kauan odotettu syysloma alkoi vihdoin! Tikkis sai tällä kertaa jäädä vanhempia lenkittämään Turkuun, kun itse lensin tietysti viikoksi Ruotsin kotiin. Täällä sitä todella tajuaa, miten ällöttävältä ja ahdistavalta kaupungissa asuminen tuntuu! Satuin löytämään Uumajan treenikaverin Emman blogin kautta Felician ja Mikkon blogikirjoituksen,  jonka allekirjoitan ihan täysin!

"Jag trivs inte riktigt i staden. Trots att jag bor jättefint med supernära till friluftsområde och skogspromenader längs med sjön, och trots att man kan cykla vart man vill inom stan, och har kompisar att lätt ta hundpromenader med osv. En anledning är helt enkelt att jag saknar en trädgård, jag trivs inte i lägenhet. En annan sak är alla människor överallt! För trots att jag har nära till fina skogsstigar, så hörs den tunga morgontrafiken längs med hela vägen (särskilt nu när de tunga vägarbetesmaskinerna ständigt mullrar). Och så får man ständigt hundmöten... Jag föredrar att ha Mikko lös, han vill ju lukta överallt och helst markera, som den hanhund han är. När han gå i koppel brukar han bara få stanna då och då, men just därför vill jag låta honom få gå lös åtminstone några steg varje promenad, så att han får "läsa tidningen" ordentligt och kissa där han vill."

Minäkään en todellakaan viihdy kaupungissa! Vaikka kämpän (ei, ei se ole koti, eikä sellaiseksi taida tullakaan. Koti on edelleen täällä pohjoisessa <3 ) lähellä kulkee kivoja lenkkipolkuja ja merenrantaan ja Ruissaloon on lyhyt matka, ja paljon kavereitakin asuu lähellä. Mäkin kaipaan omaa pihaa, ja tahdon äkkiä pois kerrostaloasunnosta! Ihmisiä on todellakin aivan liikaa joka paikassa, ja huh, että mä vihaan liikenteen ääntä, joka on Härkämäessä tauoton Täällä Ruotsin kotona todella huomaa, kuinka tärkeää  mulle on hiljaisuus. Kaupungissa en käy koskaan lenkillä ilman mp3-soitinta, koska mä kuuntelen mieluummin vapaavalintaista möykkää kuulokkeista kuin liikenteen mölyä. Vaikkei täälläkään missään korvessa todellakaan asuta, niin iso tie on sen verran kaukana, että sellainen tauoton liikenteen hurina puuttuu kokonaan. Tikkistä täällä on tietenkin koko ajan ikävä, ja tuntuu supertylsältä juosta järven ympäri yksin. Eilenkään lenkillä ei tullut vastaan kuin ehkä yksi ihminen, joten koira olisi taas voinut juosta irti koko matkan. Ihmeellistä, miten täällä koiran juoksuttaminen irti oli arkipäivää, mutta kaupungissa asuessa siitä on tullut aivan liian harvinaista herkkua, ja pääosin koira joutuu lenkkeilemään hihnassa. Mälsää, tahdon tänne takaisin!

Sinänsä syksy ei ole minusta masentava vuodenaika ollenkaan. Suosittelen masentuvaisuuten taipuvaisia kuuntelemaan YLE:n Luonto-Suomen teemaillan "Sininen hiljaisuus", joka on kuunneltavissa esimerkiksi täällä tai ladattavissa lenkkiviihteeksi korviin ITunesissa. Aivan mahtavaa Peteliuksen tunnelmointia ja asennekasvatusta!

Tässä vielä tarkemmat tulokset lauantain ja sunnuntain kisoista.

Lauantai 24.9.2011, tuomarina mukava Ilkka Sten.

1. Luoksepäästävyys: 10

2. Paikalla makaaminen: 8. Tikkis ei mennyt ekalla käskyllä maahan. Tämä liike osoittautuikin lopulta ehkä vaikeimmaksi. Ei niinkään sen takia, etteikö Tikkis pysyisi maassa ja osaisi mennä maahan, vaan sen takia, että ennen kuin varsinainen paikallamakuu alkoi, tuomari hölötti ikuisuudelta tuntuvan ajan jotakin, jolloin Tikkis kävi jo levottomaksi, että eikö tässä nyt mitään tapahdukaan. Tämmöistä mitääntekemättömyyttä ei olla harjoiteltu tarpeeksi (=ei ollenkaan). Tikkiksen vire pääsi laskemaan, mutta onneksi se meni kuitenkin toisella käskyllä maahan. Tuomari sanoi liikkeen jälkeen, että olisi kannattanut sanoa heti perään toinen käsky, niin hän ei olisi sitä välttämättä kuullut. Pidetään mielessä seuraavassa kokeessa... Kovin oli levoton paikallamakuu kokonaisuutena muutenkin. Yksi koira lähti emäntänsä perään, toinen piippaili, mutta Tikkis pysyi kaikesta huolimatta hyvin paikoillaan. Minusta on typerää, että jos koira lähtee liikkeelle paikallamakuusta, ohjaaja ei saa automaattisesti sitä välittömästi kytkeä, ennenkuin tuomari asiasta sanoo.

3. Seuraaminen kytkettynä: 9

4. Seuraaminen taluttimetta: 9. Matte sai palautetta löysistä käännöksistä, eli opettelen kävelemään seuraavaan kokeeseen.

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9. En muista mistä pistevähennys tuli.

6. Luoksetulo: 10 Laukalla tuli lujaa, ja teki pompon lopuksi, mutta siitä ei mennyt pistevähennyksiä.

7. Seisominen seuraamisen yhteydessä: 8. Muuten hyvä, mutta ei istunut sivulle lopuksi ekalla käskyllä.

8. Estehyppy: 10. Jes!

9. Kokonaisvaikutus: 10. Jes!

Yhteensä pisteitä ropisi siis 182p, joilla päästiin jopa 3. palkintosijalle! Vau, ei pöllömpi tokouran korkkaus :)

Sunnuntai 25.9. Tuomarina pelottava Tiina Heino. Ennen omaa vuoroa seurattiin hetki avoimen luokan kisaa, jossa tuomarin työskentely oli vähintäänkin jännittävää. Yksi kilpailija sai mm. 0p. täydellisestä noudosta ihan vain sen takia, että kilpailija otti askeleen taaksepäin noutokapulaa heittäessä. EVL:ssä eikä VOI:ssa ei tainnut yhtään (?) ykköstulosta tulla koko päivänä. ALO:ssa sen sijaan taso oli huima, ja vaikka meidän pisteet parani jopa 5p. lauantain tuloksesta, sillä irtosi vasta 5. sija (millä ei tosin ole mitään merkitystä!).

1. Luoksepäästävyys: 10. Tässä liikkeessä voi Tiksuun luottaa <3 (Vieläkin harmittaa, että tämän liikkeen takia, ei Turren kanssa koskaan kisoihin asti päästy, ja Tikkiksen kanssa tätä ei ole harjoiteltu kuin ehkä kolme kertaa ikinä :(( 

2. Paikalla makaaminen: 9.5. Tuomari kyllä näytti kymppiä meille liikkeen jälkeen ja sanoi, ettei tästä ole mitään huomautettavaa, mutta ysipuoleksi se jostain syystä oli kirjattu lomakkeeseen. Noh, ihan sama 1,5pisteen takia en lähtenyt asiasta huomauttamaan, varsinkin kun 1-tulos oli ihan kirkas ilman niitäkin pisteitä :)

3. Seuraaminen kytkettynä: 8.5.

4. Seuraaminen taluttimetta: 9. Matte opetteli kävelemään pistevähennysten pelossa ja teki kokeessa ekan kerran oikeasti täyskäännöksen eikä U-käännöksen. Ihme kyllä, Tikkis pysyi siitä huolimatta mukana. Molempina päivinä seuraamiskuvio oli itse asiassa sama, ja meille aika hyvä, sillä heti alkuun muutaman askeleen jälkeen tuli juoksuosuus, jolloin sain sanottua käskyn "seuraa" monta kertaa.

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10: Tänään nousi sivulle ekalla :)

6. Luoksetulo: 10. Huomautus tuomarilta sivulletulon pompusta, mutta ei pistevähennyksiä.

7. Seisominen seuraamisen yhteydessä: 7. Edisti kuulemma seuraamisosuudessa, ja tässä sitten ei tullu sivulle ekalla käskyllä.

8. Estehyppy: 10. Ei varastanut tänäänkään ja seisoi hienosti esteen taakse. Sivulletulokin vasta käskyn jälkeen. Ihan superhieno!

9. Kokonaisvaikutus: 10. "Yhteistyö toimii hienosti". Kiitos!

Yhteensä pisteitä ropisi 187 ja KP. Jes! Hyvä mieli jäi näistä kisoista :)) Superiso kiitos siskoselle suoritusten filmatisoinnista!! Ehkä ne saadaan vielä joskus nettiinkin asti. Parasta näissä kisoissa oli ehdottomasti Tikkiksen vire, josta mulla ei ole mitään huomautettavaa <3 <3 Virenongelmien kanssa ollaan taistelu pitkään, mutta nyt alkaa vihdoin vaikuttaa siltä, että valoa näkyy tunnelin päästä ja kenties pahimman yli ollaan päästy. Nyt koira haluaa ja tykkää tehdä, ja meno näyttää videolla ihan tosi kivalta. Kauheesti riehutin Tikkistä ennen omaa vuoroa kehässä, ja hyvin vire pysyi yllä sen ajan, minkä suoritus kesti. Odotusajat Tikkis odotti autossa. Nopeesti itse suoritus onneks olikin ohi. Itseä jännitti kohtuullisesti, mutta yllättävän hyvin sain hermot pidettyä kurissa, iso kiitos siitä kuuluu kyllä siskoselle, jonka kanssa hihitellessä odotusajat menivät leppoisasti <3

Lomailun lisäksi ollaan me kesällä vähän treenailtukin.

Jälkeä

Heinäkuussa Tikkis loukkasi mökin pihalla kauheeta vauhtia kaahatessa takajalkansa anturan. Eläinlääkärireissuhan siitä varmuuden vuoksi tuli tulehdusvaaran välttämiseksi, ja niinpä jalka oli viikon verran paketissa. Samalla tuli Kouvolan Univet-asema siis testattua ja oikein mukavaksi todettua. Kiitos suosituksista Ulla & Kirsi! Jalkapaketista huolimatta kun mökillä oltiin, mun oli aivan pakko vetää pari jälkeä helppoon maastoon mökin taakse. Varsinkin kun koira alkoi melkein viikon pakkolevon jälkeen kiipeillä seinille siinä määrin, että jotain rauhallista aktiviteettia oli pakko emännän ja koiran hermojen säilyttämiseksi keksiä. Erityisen iloinen olen Tikkiksen suorituksesta jäljellä, jonka pituudeksi tuli lopulta noin kilometri. Jäljelle sisältyi myös yksi tien ylitys. Kaikki kuusi keppiä löytyi ja nousi hienosti! Tikkis teki hidasta, mutta erittäin tarkkaa työtä. Vau!

Leikkikoulutusta

Kun tassu saatiin kuntoon, oli edessä Pariisin matka, mutta sitä ennen saimme osallistua Tarun järjestämään vireleikkikoulutukseen. Kiitos!! Ihan uusia ajatuksia koiran leikittämisestä sain tämän koulutuksen myötä. En ole ihan varma ymmärsinkö ihan kaikkea, mutta ainakin Tikkis leikki paremmin ja aktiivisemmin kuin ehkä ikinä. Ideana kai oli, että koiran kanssa leikitään aktiivisesti. Lelua pidetään koko ajan liikkeessä (saalis liikuu!). Hyvä idea oli sitoa lelu, joka voi olla vaikka farkun lahje, vanhaan hihnaan, ja sillä tavalla saa sekä etäisyyttä koiraan (jotta en painostaisi herkkää koiraa!) että lelun paremmin liikkumaan. Ennen leikin aloittamista voi käyttää hetsaussanaa, jotta koira myöhemmin syttyisi pelkästään tästä sanasta (meillä "missä"). Jossain vaiheessa leikkiä koiran pitää saada saalis kiinni,  mutta senkin jälkeen leikki jatkuu, itse pysyen koirasta ja lelusta parin metrin etäiyydellä, edelleen liikkeessä pysyen. Lopuksi koiran voi antaa kantaa lelun pois kentältä, esimerkiksi autoon treenien jälkeen. Muista kehua koiraa, kun se leikkii hienosti!  Lelusta ei saa ottaa kiinni eikä pakottaa oiraa irrottamaan lelusta, vaan odottaa rauhassa, että koira irroittaa lelusta. Patoamisjuttuja en vieläkään ihan ymmärrä, siihen tarvittais toinen koulutussessio. Joka tapauksessa tätä saalisleikkijuttua (tai jotain sen tyylistä ;) ollaan käytetty nyt menestyksellisesti tokotreeneissä. Vire on pysynyt hyvänä kokeenomaisissakin treeneissä, joissa siis palkkalelu on odottanut kentän laidalla.

Karhuherra Paddington Pariissa

Heti tämän koulutuksen jälkeen Tiktakkinen olikin viikon verran automatkalla pitkin Eurooppaa, määränpäänä oli World Winner- ja French Championnat-näytelmät. French Championatissa Tikkis veti potin kotiin olleen ROP. Näyttelyssä elettiin kuitenkin sellaisessa käsityksessä, että mitään titteliä ei ko. näyttelystä ollut ennakkotiedoista poiketen jaossa, mutta Suomen Kennelliitto on kuitenkin nyt jälkeenpäin päättänyt, että Ranskan Voittaja-titteli voidaan tämän näyttelyn myötä kirjata suomalaisille koirille. Hyvä niin, tosin arvostelulippulappunen on kuulemma jossakin kadoksissa, joten saa nyt nähdä onko titteliä koskaan tulossa vai ei... Maailmanvoittajanäyttelyä katselemaan lensimme itsekin paikalle. Sieltä se mamman mussukka löytyi, ja ilo oli molemminpuolin aika rajaton, kun toisemme kohtasimme Maailmanvoittaja-näyttelystä ei kovasta kannustuksesta huolimatta muuta menestystä tullut kuin valioluokan 4.-sijoitus. Voittajauros oli meidän silmiin melko jännittävä valinta, mutta nartuissa onneksi tuomari tajusi jo rodusta jotakin, ja valitsi oikein hienon voittajakoiran. Pariisi muuten oli matkakohteena meidän mielestämme oikein kiva kulttuurikohde, tosin turisteja oli järjettömästi joka paikassa. Versaillesin linna ja Luxemburgin puisto olivat meidän suosikkeja. Ruoka oli pääsääntöisesti hyvää ja viini edullista Viisi päivää oli kuitenkin mielestämme aivan riittävän pitkä aika Pariisin kaupunkilomaan, ja seuraavalla kerralla, jos Ranskaan vielä suuntaan, kohteena on varmasti Etelä-Ranska, josta pidin paljon enemmän kuin Pariisista.

Pariisissa näkyi hyvin vähän koiria.

Agilityä

Agilityharjoituksia jatkettiin melkein kuukauden tauon jälkeen taas, kun päästiin Suomen ja Pariisin lomilta Ruotsin kotiin. Björkstadens hundklubb järjestää kivoja pienimuotoisia avoimia agilitytreenejä aina tiistaisin, ja niissä ollaan oltu nyt mukana. Treeneissä on hirmu kiva ja rento fiilis, joten mattekaan ei paineistu yhtään, ja kaikilla on hirmu hauskaa! Tämän viikon treenit pitää painaa muistaa, sillä ekaa kertaa ehkä ikinä (?) Tikkis meni koko 18 esteen radan mielettömällä vireellä ja vauhdilla! Matte oli aivan död tämän juoksuharjoituksen jälkeen , mutta niiiin mielettömän iloinen, kun meillä oli molemmilla niin hauskaa. Ei rata todellakaan täysin puhtaasti mennyt, mutta kontaktit on upeita, vauhti oli hurja, ja mä muistin koko radan alusta loppuun asti! Monta hyvää juttua! Tässä rata (joka toki oli helpohko, mutta silti!).

Olemme tutustuneet vuoden aikana aivan ihaniin ihmisiin ja harrastuskavereihin, joita tulee iso ikävä!

<3 Rocky (+matte Hanna) <3, våra kära agility- och spårkompisar. Kommer att sakna er massor!!!

Olen melko varma, etten ikinä tule asumaan yhtä kauniissa kaupungissa tai kaupunginosassa kuin nyt! On aivan uskomatonta, että 100 metrin päässä on järvi, joka on jokaiseen vuodenaikaan ollut aivan uskomattoman kaunis. Järven ympäri menee juuri sopivan pituinen kympin lenkki, ja lenkkipolku kulkee aivan järven rantoja pitkin. Järven toisesta päässä on talvisin koirahiihtolatu, jota jopa lumetetaan, jos lunta ei muuten ole tarpeeksi. Takapihalta alkaa tähän aikaan vuodesta mustikkametsä, josta saa vartissa kerättyä piirakkamarjat. Kun jälkimetsä alkaa kirjaimellisesti ulko-ovelta, on ihan vaan emännän saamattomuutta, jos ei jaksa vetää jälkeä vaikka joka päivä!

Aivan uskomatonta, kuinka monta henkeäsalpaavan kaunista aamua jokaiseen vuodenaikaan ja koko tähän vuoteen on mahtunut! Tätä kirjoittaessa minulla on takaovi auki, ja kuulen kuikan huidot järveltä.

Lisää upeita lenkkimaastoja löytyy aivan kivenheiton päästä. Toinen (just sopivan mittainen viikon piiitkälle peruskestävyyslenkille ;) lempparilenkki kulkee pitkin Umeälven rantoja. Ensin läpi "Ö":n (jolla myös UBHK:n agi-ja pk-kentät sijaitsevat) kohti keskustaa, aivan joen rantoja pitkin kulkevia polkuja ja teitä pitkin tietenkin, sitten sillan yli kohti keskustaa ja takaisin kohti kotia joen toista reunaa pitkin. Lähes koko lenkin ajan saa ihailla vaihtelevia maisemia, ja mikä parasta, koiran voi dipata useammassakin kohtaa jokeen, jos on lämmin sää :) 

Lähellä ja vähän kauempana kotoa on merkittyjä ja merkitsemättömiä eripituisia vaellusreittejä niin paljon kuin vain jaksaa kulkea! Melkein joka viikonloppu ollaankin jossain retkeilemässä käyty, melkein ympäri vuoden. Tänä kesänä ollaan pariinkin otteeseen käyty ihailemassa Höga Kustenin maisemia Örnsköldsvikin eteläpuolella Skuleskogenin luonnonsuojelualueella. Varmasti tähän astisista vaelluksista fyysisesti rankin, mutta maisemiltaan aivan huippu! Suosittelen lämpimästi! Keskikesän vaelluksia on haitannut jonkun verran huippurunsas hyttyskesä, joka onneksi tuntuu jo jonkin verran helpottaneen. Suunnitelmissa on tänä kesänä ehtiä vielä ainakin Holmönin saarelle, joka on ollut jokakesäinen perinteinen päiväretkikohde. Holmönin väitetään olevan "Sveriges soligaste ö",  mutta me olemme onnistuneet saamaan vähintään rankan sadekuuron niskaamme joka retkellä. Säät ovat muuten suosineet meitä tänä kesänä aivan upeasti. Rankimmat helteet eivät onneksi ole tänne pohjoiseen yltäneet, ja olemme saaneet nauttia mukavista vähäsateisista ja aurinkoisista kesäkeleistä.

Skuleskogens nationalpark: Samalle noin 15 kilometrin reitille mahtui tiukkoja nousuja, "Slättdalskrevan", monenlaisia upeita maisemia, kilometritolkulla hiekkarantaa ja jopa majavahavis! Aivan uskomaton paikka, kannattaa tulla kauempaakin ;)

Ihmisillä on täällä minusta hyvä asenne koiran kanssa harrastamiseen. Tärkeintä on, että on kivaa koiran kanssa, kilpailla voi jos tahtoo, mutta se ei missään nimessä ole pääasia tai edellytys mihinkään harrastukseen osallistumiselle. Jokainen on yhtä tervetullut agilityyn tai vaikka jälkimetsään, oli sitten aloittelija, sunnuntaiharrastaja tai jo aivan huipulla.

Tomtebo:n kotia on nyt jo ikävä, enkä täältä pois muuttaisi, jossei työtilanne siihen pakottaisi. Onneksi syksyssäkin on paljon mukavia ja jännittäviä asioita ja tapahtumia tiedossa, joten pää pystyssä nautimme vielä jäljelläolevista lomaviikoista, pakkaamme sitten autoon vain tärkeimmät ja otamme suunnan kohti etelää! Jäljelläolevista vaihtoehdoista Turkuun muutto oli kuitenkin ehdottomasti paras, siellä on monta rakasta ihmistä ja harrastusta lähellä, vaikkei maisemat Härkämäessä ehkä ihan tätä luokkaa olekaan kuin täällä nykyisillä kotihoodeilla ;)