Perjantaina töitten jälkeen suuntasimme kuonomme kohti metsää. Heti, kun pulleat rinkat, ihmiset ja koira oli saatu pakattua autoihin, alkoi sataa kaatamalla. Perillä Vahdolla kuitenkin pilvet katosivat ja koko loppuretken ajan saimme nauttia upeasta kesäisestä säästä. Perjantai-iltana kävelimme Vajosuon laavulle, jossa meitä odotti yllätys. Kaikki ei mene aina ihan suunnitelmien mukaan, mutta onneksi asioilla on tapana lopulta järjestyä. Laavulta löytyi yksinäinen novascotiannoutaja! What!? Kuinka kauan se oli ollut siellä ja karkuteillä? Nälkäinen ja ihmisystävällinen se ainakin oli. Onneksi repussa oli Turren varahihna, jolla Kauhukakkonen saatiin puuhun kiinni, kunnes ajatukset alkoivat liikkua oikeaan suuntaan. Puhelin käteen ja soitto Turun Eläinhoitolaan. Tietysti mestoidi oli kiinni perjantai-iltana, ja puhelinvastaaja kehotti meitä soittamaan hätänumeroon. Tuntui jokseenkin typerältä soittaa hätänumeroon, ja sieltä vastannut leidi vaikuttikin lähinnä tuohtuneelta soitostani. Leidi ei tuntunut tietävän lainkaan, että löytyneestä eläimestä kuuluu ilmoittaa viranomaisille, jotta se löytäisi omistajansa. Poliisillekaan kun ei voi nykyään enää suoraan soittaa. Tuloksettoman soittorumban jälkeen päätimme, että Kauhukakkonen saa viettää illan puuhun sidottuna. Hätäilyn lomassa saimme teltatkin pystyyn ja nuotiolle tulen. Elämä alkoi taas hymyillä. Risotto, nuotiomakkarat, vaahtokarkit, suklaa, rommitoti ja punkku maistuivat uskomattoman hyviltä. Tähdet syttyivät taivaalle, kurjet huutelivat läheiseltä suolta, ja kesän ensimmäinen käki kukkui metsässä. Olipa mukava ilta :)  Yöksi Kauhuykkönen pääsi tietysti mamojen väliin telttaan kuorsaamaan. Päästimme kauhukakkosen vapaaksi siltä varalta, että se olisi kuitenkin karannut jostakin lähitalosta, ja osaisi omin neuvoin kotiinsa. Kuitenkin edelleen aamulla Kauhukakkonen hengaili leirissämme. Koira taas kiinni ja uusi soitto eläinhoitolaan. Lupauduimme ottamaan koiran mukaamme ja toimittamaan sen illaksi eläinhoitolaan. Koska asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä, saimme parin tunnin päästä puhelun ja Nella pääsi turvallisesti takaisin omaan kotiinsa. Se oli lähtenyt edellisenä päivänä omille teilleen läheisestä talosta. Puhelinnumero kaulapannassa olisi helpottanut huomattavasti sekä meidän että omistajien elämää!

Lauantaina retkueemme koko tuplaantui ja vaelsimme lämpimässä auringon paisteessa reilun kymmenen kilometrin pituisen lenkin. Bongasimme kevään ekat pääskytkin! Ihanaa, melkein on jo kesä :) Turre oli koko retken ajan tosi reipas ja sosiaalinen seuramies <3