Lokakuuta elellään, ja kauan odotettu syysloma alkoi vihdoin! Tikkis sai tällä kertaa jäädä vanhempia lenkittämään Turkuun, kun itse lensin tietysti viikoksi Ruotsin kotiin. Täällä sitä todella tajuaa, miten ällöttävältä ja ahdistavalta kaupungissa asuminen tuntuu! Satuin löytämään Uumajan treenikaverin Emman blogin kautta Felician ja Mikkon blogikirjoituksen,  jonka allekirjoitan ihan täysin!

"Jag trivs inte riktigt i staden. Trots att jag bor jättefint med supernära till friluftsområde och skogspromenader längs med sjön, och trots att man kan cykla vart man vill inom stan, och har kompisar att lätt ta hundpromenader med osv. En anledning är helt enkelt att jag saknar en trädgård, jag trivs inte i lägenhet. En annan sak är alla människor överallt! För trots att jag har nära till fina skogsstigar, så hörs den tunga morgontrafiken längs med hela vägen (särskilt nu när de tunga vägarbetesmaskinerna ständigt mullrar). Och så får man ständigt hundmöten... Jag föredrar att ha Mikko lös, han vill ju lukta överallt och helst markera, som den hanhund han är. När han gå i koppel brukar han bara få stanna då och då, men just därför vill jag låta honom få gå lös åtminstone några steg varje promenad, så att han får "läsa tidningen" ordentligt och kissa där han vill."

Minäkään en todellakaan viihdy kaupungissa! Vaikka kämpän (ei, ei se ole koti, eikä sellaiseksi taida tullakaan. Koti on edelleen täällä pohjoisessa <3 ) lähellä kulkee kivoja lenkkipolkuja ja merenrantaan ja Ruissaloon on lyhyt matka, ja paljon kavereitakin asuu lähellä. Mäkin kaipaan omaa pihaa, ja tahdon äkkiä pois kerrostaloasunnosta! Ihmisiä on todellakin aivan liikaa joka paikassa, ja huh, että mä vihaan liikenteen ääntä, joka on Härkämäessä tauoton Täällä Ruotsin kotona todella huomaa, kuinka tärkeää  mulle on hiljaisuus. Kaupungissa en käy koskaan lenkillä ilman mp3-soitinta, koska mä kuuntelen mieluummin vapaavalintaista möykkää kuulokkeista kuin liikenteen mölyä. Vaikkei täälläkään missään korvessa todellakaan asuta, niin iso tie on sen verran kaukana, että sellainen tauoton liikenteen hurina puuttuu kokonaan. Tikkistä täällä on tietenkin koko ajan ikävä, ja tuntuu supertylsältä juosta järven ympäri yksin. Eilenkään lenkillä ei tullut vastaan kuin ehkä yksi ihminen, joten koira olisi taas voinut juosta irti koko matkan. Ihmeellistä, miten täällä koiran juoksuttaminen irti oli arkipäivää, mutta kaupungissa asuessa siitä on tullut aivan liian harvinaista herkkua, ja pääosin koira joutuu lenkkeilemään hihnassa. Mälsää, tahdon tänne takaisin!

Sinänsä syksy ei ole minusta masentava vuodenaika ollenkaan. Suosittelen masentuvaisuuten taipuvaisia kuuntelemaan YLE:n Luonto-Suomen teemaillan "Sininen hiljaisuus", joka on kuunneltavissa esimerkiksi täällä tai ladattavissa lenkkiviihteeksi korviin ITunesissa. Aivan mahtavaa Peteliuksen tunnelmointia ja asennekasvatusta!